Cannibale - Not Easy to Cook (LP)

Fakta LP-versio; sisältää painetun sisäpussin ja latauskoodin. Cannibale palaa Born Bad Recordsille albumilla Not Easy To Cook, joka on heidän toinen levynsä. Jos Cannibalen jäsenet oksentaisivat aamiaisensa puhuessaan Not Easy To Cookista, heidän kuuntelijansa eivät olisi yllättyneitä. Born Bad Recordsin sopimat nelikymppiset, rasvatukkaiset garage-rokkarit tulevat mieleen, mutta hampaiden välissä on eksotiikan palasia. Soittimella pyörii Nino Nardinin ja Roger Rogerin Jungle Obsession (1971), ja muovipulloon pakattua trooppista glamia sylkee jokin Wayne's World -elokuvan (1992) Mike Myersin inkarnaatio. Miksi tästä kaikesta mainitaan? Koska Cannibalen menestystarinan alku ja tämä toinen albumi eroavat toisistaan paljon. Ei olisi paljon vaadittu, että tuntuisi kuin Freddie Mercury olisi ilmestynyt Renault 16:lla soittamaan marimbaa vanhoille typeriä rokkifaneille. Ja se on oikeastaan kaikki: The Rocky Horror Picture Show (1975) kohtaa Fela Kutin kumisaappaissa. Between No Mercy For Love (BORNBAD 094CD/LP, 2017) ja Not Easy To Cookin välillä yhtye ei vaihtanut psykedeelisestä cumbiasta karkeaan autotuneen, vaan se kiersi teitä kuin dopattu pyöräilijä, soittaen yli 100 keikkaa alle vuodessa. Lehdistö kirjoitti ylistävästi, eikä Johnny Hallyday itsekään saanut sellaista mediahuomiota! Mikä on Cannibalen salaisuus? Se, että ollaan vanhoja ja pieksetään 19-vuotiaita nuoria, jotka ovat juuri löytäneet YouTubesta marimban opetusvideot? Varmasti, mutta kyse on hieman enemmästä kuin vanhojen hörhöjen porukasta. "Yhtye oppi kaiken tiellä alle kahdessa vuodessa", sanoo Born Badin Jean-Baptiste Guillot. Biisinkirjoituksessa he ovat osanneet tehdä asiansa jo pitkään. Jäsenet, joilla on takanaan useita projekteja, menestyivät, koska mikään muu ei enää merkinnyt yhtään mitään kuin musiikki. Tässä yhtyeen poikkeava ura ei ole kovin erilainen kuin Vox Lowin. Mutta albumin yllättävin piirre on sen kiihkeys. Sitä on vaikea tiivistää muuten kuin vertaamalla näitä kymmentä biisiä painekattilaan, jossa dancehall, Lontoon ska ja havaijilainen dub olisivat keittyneet yhteen. Pieni ihme, jonka tämä albumi saavuttaa, on nauhoitettu yhtyeen kaukaisessa ranskalaisessa kylässä: se kuulostaa ranskalaiselta, mutta polynesialaisella ranskan aksentilla. Not Easy To Cookilla sammakot, linnut ja viidakon äänet kuuluvat olohuoneessa. Ne, joita Arthur Lymanin vibrafoni ja Les Baxterin lounge-musiikki ovat jo traumatisoineet, tuntevat olonsa kotoisaksi.