Giuseppe Tartini - Concerto Transcriptions For Organ

Fakta Giuseppe Tartinin (1692–1770) elämästä on runsaasti tietoa, mutta samaa ei voi sanoa Leonhard Frischmuthista (n. 1725–1764), jonka nimi on monelle tuntematon. Frischmuth tunnetaan nykyään parhaiten siitä, että hän teki ja julkaisi kuusi Tartinin viulukonserttoa cembalolle ja urkureille sovitettuna. Frischmuth oli kotoisin Thüringenin Grafenrodan kylästä Gothan lähellä. Hän opiskeli urkuja Johann Christoph Kellerin johdolla, joka itse oli opiskellut Leipzigin Tomasschulessa J. S. Bachin aikana. Frischmuth matkusti Amsterdamiin luultavasti noin vuonna 1750, ja hänestä tuli Oude Kerkin urkuri Conrad Friedrich Hurlebuschin oppilas. Frischmuth nimitettiin Nieuwezijdskapelin urkuriksi 26. heinäkuuta 1763, ja se oli ainoa virka, jonka hänen tiedetään hoitaneen. Hän kuoli 15 kuukautta virkaan astumisensa jälkeen. Hänen Tartini-sovituksensa julkaistiin hänen opus 4:nä hollantilaisen painajan Arnoldus Olofsenin toimesta konserttokokoelmassa ”accommodati per il cembalo” (sovitettu cembalolle). Tapaan mukaan ne sopivat soitettaviksi myös muilla kosketinsoittimilla, kuten uruilla. Hollanti oli 1700-luvun alussa keskeinen paikka, josta kiinnostus italialaisten soitinkonserttojen urkusovituksiin lähti liikkeelle. Alkuun pääsi sokea urkuri Jan Jacob de Graaf (1672–1738), joka esitti omia sovituksiaan eri säveltäjien konserteista Amsterdamin Nieuwe Kerkin uruilla pitämissään konserteissa. Päätös äänittää nämä konsertot historiallisella italialaisella soittimella on omiaan korostamaan teoksia. Soitin rakennettiin noin vuosina 1745–1750 dalmatialaissyntyisen urkurakentaja Pietro Nachinin (1694–1769) toimesta, ja Tartini tunsi todennäköisesti Nachinin henkilökohtaisesti. Soittimen äänimaailma on todennäköisesti ollut Tartinille tuttu: Paduan Basilica del Santossa Tartinilla oli käytössään neljä urkua, joista osa oli Nachinin entisöimiä vuosina 1743–1749.