Hector Berlioz - Romeo Et Juliette, Op. 17

Fakta Kun 23-vuotias Hector Berlioz näki Shakespearen ”Romeo ja Julia” -näytelmän lavalla ensimmäistä kertaa vuonna 1827, kokemus koski häntä syvästi, luultavasti ei vähiten irlantilaisen näyttelijän Harriet Smithsonin takia, joka näytteli Juliaa. Hänestä tuli Berliozin vaimo vuonna 1833, ja kuusi vuotta myöhemmin hän sai valmiiksi kuoro-sinfoniansa ”Romeo et Juliette”, Op. 17. ”Romeo et Juliette” ei missään nimessä pyri siirtämään Shakespearen draamaa lavalle mahdollisimman uskollisesti. Libretossa ei ole mukana yhtään Shakespearen säettä. Libretto on runoilija Emile Deschampsin kirjoittama Berliozin luonnosten pohjalta. Kun prologissa Shakespeare mainitaan ainoana, joka tunsi runouden korkeimman salaisuuden, on selvää, että kuuntelija asetetaan tarkoituksella Berliozin näkökulmaan. Hänen mielikuvituksensa syttyy Shakespearen nerosta. Kuten Byronin runoon perustuvassa ”Harold”-sinfoniassa, Berlioz mukauttaa alkuperäistä hyvin vapaasti. Molemmissa teoksissa hän kehittää kokonaisia osia runon vain vähäpätöisistä jaksoista ja lisää kohtauksia, joita runossa ei ole lainkaan. Tämä vuoden 1982 live-äänitys esittelee Gary Bertinin uransa huipulla johtamassa SWR:n Stuttgartin radion sinfoniaorkesteria. Esityksessä mukana on loistava laulajakaarti: Alfreda Hodgson, Philip Langridge ja John Shirley-Quirk. Mukana ovat myös kansainvälisesti tunnetut kuorot, kuten Chor des Bayerischen Rundfunks ja SWR Vokalensemble, joka tunnettiin vuoteen 1998 asti nimellä Südfunk-Chor. Yhdessä he esittävät yhden romanttisen kauden monimutkaisimmista sinfonisista teoksista.