Hundredth - Faded Splendor (LP, Värivinyyli)

Fakta Hundredth on rakentanut uransa muutoksen varaan ja ottanut muutoksen vastaan keskeisenä piirteenään. Viimeisen vuosikymmenen aikana South Carolinassa toimiva yhtye on luonut maineen rajojen rikkojana, ja jokainen uusi albumi on muuttanut sen soundia, aivan kuin yhtye astuisi uuteen maailmaan. Raivokkaista hardcore-juuristaan yhtye on siirtynyt RARE-albumin rehevään ja immersiiviseen shoegazeen, josta tuli Stereogumin vuoden 2017 50 parhaan albumin listalle, ja sieltä kohti Somewhere Nowheren hohtavaa, elokuvallista synthpopia. Jokainen julkaisu on tuntunut erilaisen yhtyeen syntymiseltä. Hundredth on tutkinut genrejen kaleidoskooppia lakkaamattomalla uteliaisuudella. Jokainen kausi tuntuu todella uudelta identiteetiltä, joskus murskaavalta, joskus kauniilta, mutta aina sitkeästi eteenpäin pyrkivältä. Nyt, viiden pimeässä vietetyn vuoden jälkeen, yhtye palaa Faded Splendorin myötä: eloisa yhdistelmä post-punkin kiireellisyyttä ja laajakuvaista indie-rockia. Albumi ammentaa vuosikymmenten vaihtoehtoisista vaikutteista: 2000-luvun alun revivalin kulmikkaasta sykkeestä, 80-luvun brittiläisen post-punkin synkästä intensiteetistä, 90-luvun alt-rockin hymnimäisestä kiillosta ja dream popin ilmavasta leijumisesta. Reunoilla välkkyy myös hieman alt-countrya, ehkä vain oire siitä, että on kasvanut etelässä. Kyse ei kuitenkaan ole nostalgiasta vaan eteenpäin ajavasta voimasta. Levy alkaa kappaleella Curve, nousevalla ja tunteikkaalla raidalla, joka asettaa tahdin. Sen rehevä, laaja soundi muistuttaa Silversun Pickupsia tai 2000-luvun alun indie-rockin tunnelmaa. Sitä seuraa ”Big Love”, joka kantaa laajakuvaisen power-popin painoa tarttuvalla, hohtavalla energialla. Single ”Dark Side” sai kiitosta Stereogumilta, joka vertasi sen energiaa varhaiseen Bloc Partyyn ja nosti esiin Chadwick Johnsonin ”karhean intensiivisen” äänen tarttuvan, ”puhtaan ja ison” koukun yllä. ”All The Way” kanavoi hymnimäistä dance-punkia ja laajakuvaista indietä, stadionmittaista energiaa, jota ajaa jyskyttävä 4/4-sykke ja kulmikkaat kitarat. ”Blitz” tarjoaa tiukasti kierretyn post-punk-hymnin, armottoman ja puhdistavan, joka asettuu jonnekin Placebon, Interpolin ja varhaisen Arcade Firen räjähtävän hurmion väliin. ”Waste” jauhaa läpi seinän ylivoimaisia kitaroita ja romahtaa sitten näytteiden ja turntablejen kaoottiseen pyörteeseen, ja se on yksi levyn arvaamattomimmista hetkistä. ”Glimmer” seuraa kuin kasvutarinaelokuvan loppu: euforinen, nostalginen ja avara. Sitten ”Dazzle” vetää maton jälleen alta yhdistäen alt-country-laulutapaa dream popin tekstuureihin, jotka muistuttavat Dizzy Up the Girl -aikakauden Goo Goo Dollsin tai varhaisen Third Eye Blindin melodisuutta. Päätöskappale ”Faded Splendor” johdattelee kuulijan hiljaa reunalle ja putoaa sitten vapaapudotukseen ambient-jazziin. Se ei tunnu niinkään kumarrukselta vaan kallion hypyltä.