Ian Matthews / Andy Roberts - Live At The Bonington Theatre: Nottingham 1991 (CD)

Fakta Andy Roberts ja minä tunnemme toisemme pitkästä aikaa. Tarkalleen ottaen vuodesta 1970. Silti vuonna 1990 emme olleet nähneet emmekä edes olleet yhteydessä toisiimme lähes kahdeksaan vuoteen. Ei sen jälkeen, kun Plainsong lakkasi ja muutin Kaliforniaan. Kaikki muuttui yhtenä kylmänä iltana Brightonissa, ja ystävyytemme vahvistui uudelleen aina viime vuoden lukitukseen asti ja siihen mukaan lukien. Olin asunut Teksasissa pari vuotta, soittanut ja äänittänyt tuottajani Mark Hallmanin kanssa ja juuri varmistanut kunnollisen Britannian-kiertueen uusimmalle albumilleni ”Pure and Crooked”. Mark ei kuitenkaan ollut käytettävissä studiotöiden vuoksi, niin hän ainakin sanoi. Vuotta aiemmin hän ja minä olimme selvinneet ankarasta brittiläisestä talvesta, kumpikin tautiin kaatuneina heti saavuttuamme, ja ajoimme lopulta ympäri noita kauniita saaria täyttäen velvollisuutemme. Kiertueen lopussa päädyimme Brightonin pubin tavallisen näköiseen takahuoneeseen. Tiesin Andyn olevan jossain lähellä, mutta en tiennyt, miten häneen saisi yhteyden, enkä todellakaan odottanut näkeväni häntä. Taisi olla toinen tai kolmas kappale, kun skannasin yleisöä, ja katso, siellä hän oli, kolme riviä takana, keskellä, silloisen tyttöystävänsä (pian vaimonsa) Salin kanssa, hymyillen minulle kuin sanonnan Cheshiren kissa. Sydämeni nousi.Ollaan vuodessa 2021, ja työskentelemme yhä yhdessä, kun halu iskee. Meillä on alustavia suunnitelmia soittaa muutama keikka myöhemmin tänä vuonna, jos pandemia sallii, ja kuka tietää, kunhan muistamme sanat ja soinnut, ehkä jopa vuosituhannen loppupuolelle asti. Haluaisin kertoa muistavani yksityiskohtia Bonnington Theatren keikasta, mutta en muista. Loppujen lopuksi siitä on kulunut kolmekymmentä vuotta ja muutama sata keikkaa. Muistan, että kyseessä oli perheyhtye ja soitimme vierailijana Simon Nicolin ja Rick Sandersin kanssa, laajennettua Fairport-perhettämme. Muistan, että kiertäminen ja soittaminen Andyn kanssa oli silloin aina hauskaa. Esitykset eivät koskaan laskeneet alle kahdeksan asteikolla yhdestä kymmeneen, eikä tämä keikka ollut poikkeus.