Jennifer Batten - Whatever (CD)

Fakta Kriitikoiden kiittämä yksi planeetan luovimmista, mielikuvituksellisimmista ja lahjakkaimmista kitaristeista, joka on aina teknologian eturintamassa, Jennifer Batten palaa kolmannelle sooloalbumilleen, joka on kuvioitu kiehtovaksi äänimaailmaksi nimeltä ”Whatever”. Albumi julkaistiin kaksoispakkauksena CD:nä ja DVD:nä, ja Jennifer itse kuvaa sen tyylilajia ”guitronicaksi”. Albumilla on paljon kitaraa, mutta ”Whatever” on vahvasti monitekstuurinen, täynnä äänimaisemia ja laulunäytteitä, ja sen läpi kulkee huumori. Musiikkiin vaikuttavat myös erilaiset etniset kulttuurit, kuten afrikkalainen tunnelma kappaleessa ”Off the Deep End”. Albumin synnystä Jennifer kertoo: ”Aloitin alun perin kirjoittamaan monia näistä kappaleista Jeff Beckille, kun olin hänen bändissään. Kolmas CD:ni on ollut pitkään myöhässä, joten lopulta olen iloinen, että nämä kappaleet ovat omiani! Hän sai minut kiinnostumaan elektronisesta musiikista, ja olen hyvin iloinen, että siitä on tullut uusi suunta tämän päivän upeiden, inspiroivien äänten ansiosta.” DVD sisältää jokaisesta videoraidasta Jenniferin kommentaariraidan, jonka pohjalta alla oleva lyhyt kuvaus jokaisesta kappaleesta on koottu. Jennifer kuvaa albumia ”jonkinlaiseksi” instrumentaaliseksi. Useimmissa kappaleissa on laulunäytteitä, jotka kertovat tarinoita, mutta ei tavallisia laulunsanoja ja melodioita. Soitin ja ohjelmoin suurimman osan CD:stä, lukuun ottamatta muutamia vierailijoita. ”Ass Whoopin'” on hip hop -kappale, jossa esiintyy toinen kitaristi (Jon Clark) Michael Jacksonin Bad Tourilta. Hän käyttää koomista puhuttua hahmoa, jota hän usein käytti vuonna 1988 kiertueella, jolla olin hänen kanssaan. Hahmo kertoo tarinaa elektroniikan ostamisen turhautumisesta nykyajassa. Toisessa soolossa käynnistän kitarasyntetisaattorilla urkuäänen, joka tuli ulos hyvin jazz-henkisenä juuri käyttämäni äänen takia. Melodia on hyvin taipuisa ja käärmemäinen. ”Ricochet” on kokeellinen äänimaisema, joka alkaa säröisillä rummuilla ja lukuisilla kitaraäänillä, tekniikoilla ja tekstuureilla. Se on omituinen rakkauslaulu. ”Off the Deep End” on vahvasti afrikkalaisvaikutteinen, ja intron alussa kuullaan pienten lasten heimolaulua. Se yhdistää heimohenkisen groovin uneliaaseen, henkäilevään syntetisaattoriin ja Andre Berryn ”Jaco-henkiseen” bassotunnelmaan. Breakdownissa kuullaan Debbie Schepp kertomassa tarinaa (minä olen hullaantunut brittiaksenttiin). Jätin tarinan tarkoituksella hieman epämääräiseksi, jotta kuuntelija voisi kuvitella mitä tahansa tilanteita, joita hän kuvaa. ”Whatever” tuo levyn takaisin Los Angelesiin ja on säälittävä kunnianosoitus nykynuorison kielen kulttuuriselle rappeutumiselle. He käyttävät sanaa ”whatever” korvaamaan useimpia kielen sanoja laiskuuden takia. Kappaleessa käytetään erilaisia näytteitä ihmisistä ja aksenteista, jotka sanovat ”whatever”. Keskiössä on täysi hölynpöly, jota ympäröi melodia ja villi kitarasoolo. ”Fearless” on ensimmäinen yritykseni palata akustiseen kitaraan sen jälkeen, kun olen vuosia soittanut pelkästään sähkökitaraa. Kitara on viritetty outoon viritykseen, enkä tiedä, mitkä nuotit ovat. Kappale kirjoitettiin pelkästään äänen perusteella, mikä on hyvin vapauttavaa. ”Hooligan's Holiday” on sanoitukseton keskustelu kitaran ja laulajan vokaaliriffien välillä. Se on äänikokeilu, joka alkaa studiossa tuolloin kuulemastani kauheasta maasurinasta. Päätin vain käyttää kohinaa ja tehdä siitä musikaalisen ja rytmisen introssa sen sijaan, että olisin luovuttanut, kunnes saisin insinöörin korjaamaan sen! ”In the Aftermath” on minulle levyn sävellyksellinen kohokohta ja ensimmäinen balladi, jonka olen kirjoittanut. Se tuntuu hengelliseltä seikkailulta, joka vie sinut aistilliselle matkalle. ”Run With It” keskittyy näytteisiin amerikkalaiselta alkuperäiskansalaulajalta Herman Begaylta. Se alkaa alkuperäiskansojen huilulla ja sekoittaa mukaan myös itäintialaisia soittimia. ”Cupid's Arrow” kertoo parhaasta ystävästäni, joka meni naimisiin, kun olin kiertueella. Otin näytteen hänen häätarinastaan palattuani ja käytin parhaita kohtia tässä rakkaustarinassa. Mukana on paljon omituisia ääniä ja yllättävä loppu. ”Inner Journey” saattaa hyvinkin olla tämän levyn lähtökohta. Rytmi perustuu kehon ääninäytteisiin. Tämä on CD:n koominen kohokohta, ja siihen sopii villi video. Vaikka nimi ”Inner Journey” kuulostaa hengelliseltä pyrkimykseltä, kyse on enemmän sisäisestä matkasta, jonka keho tekee ruoansulatuksessa. Useimmat naispuoliset artistit käyttävät kehonosiaan musiikkinsa markkinointiin, mikä on tehty kuoliaaksi, ja minusta se on melko vailla mielikuvitusta! Pidän luovemmasta, järkyttävästä ja huomiota herättävästä lähestymistavasta.