Kelley O'connor Robert Spano - Songs Of Orpheus

Fakta Samaan aikaan aistillinen ja eksistentiaalinen, tämä 125 vuoden aikana syntyneiden laulujen kokoelma pohtii luontoa ja nostalgiaa, seksiä ja rakkautta, ihmishengen katoavaisuutta sekä taiteen ikuista, muuttavaa voimaa. Edvard Griegin, Claude Debussyn, George Crumbin ja Robert Spanon laulusyklit yhdistyvät todistukseksi rakkauden rajattomasta voimasta ja hauraudesta, sen loistavista ilon hetkistä ja hellistä suruista. Rakkauden lyhytkestoisuudesta ja riskialttiudesta huolimatta albumi saa meidät miettimään Rilken sanontaa: ”Toisen ihmisen rakastaminen: se on ehkä kaikkein vaikein tehtävistämme...” Jokainen sykli esittää eksistentiaalisia kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja menetyksestä, mutta albumi on rakennettu runopareittain. Debussy ja Spano ammentavat antiikin Kreikasta, Grieg ja Crumb luonnon lumouksista, rakkauden, elämän ja muistin ohimenevyydestä. Claude Debussyn eteerinen Chansons de Bilitis (1899) loihtii himokkaan, kreikkalaisen kuumeunen, jossa rakkauden ja halun paisuminen nousee esiin. Robert Spanon Sonnets to Orpheus (2020) antaa äänen Rilken arvoitukselliselle samannimiselle runoudelle. Spanon sävellys laulujen intiimistä keskustelusta pianon ja sopraanon välillä ”vetää yhden äänen kahdesta erillisestä jousesta”. George Crumbin Three Early Songs (1947) puolestaan kohoavat kuiskattuina salaisuuksina, synkkävärisinä odeina katoavalle luonnolle: yölle, kukalle ja tuulelle. Laulut saavat meidät pohtimaan todellisen ja näennäisen eroa. Chansons de Bilitis on aistillinen, hehkuva houkutus monessa mielessä. Pierre Louÿsin kirjoittama runous on kirjallinen väärennös. Louÿs väitti alkuperäisten runojensa johdannossa, että säkeet löydettiin kuvitteellisen kuudennen vuosisadan runotar Bilitiksen haudasta. Hänet esitettiin Sapphon aikalaisena, ja runot kirjoitettiin Sapphon eroottisen tyylin pastisseina. Tämä petos vain lisäsi teoksen suosiota. Vaikka Debussy sävelsi vain kolme runoa, Louÿs kirjoitti 143 runoa, jotka on jaettu kolmeen osaan. Ne kuvaavat paimenmaista nuoruutta (Kirja I: Bucoliques en Pamphylie), kasvavaa seksuaalisuutta, jossa viitataan lesboihin sekä samaa sukupuolta kohtaan tunnettuun vetoon ja Lesbos-saareen liittyviin tekoihin (Kirja II: elegies à Mytilene), sekä elämää Aphroditen palveluksessa olevana hetaerana (Kirja III: Epigrammes dans l'île de Chypre). Näin kasvutarinat, bildungsroman, muodostavat albumin läpi kulkevan teeman. Suoraan sanottuna Louÿs sai inspiraationsa seksiturismista. Ystävänsä ja kirjailijatoverinsa André Giden kehotuksesta Louÿs matkusti Algeriaan nauttimaan aistillisesta eksotiikasta ja orientalismista. Gide suositteli nuorta arabinaista, Meriemiä, ja kirjoitti hänestä ja tämän musiikista, että se ”huumasi minut kuin oopiumi”, sillä se ”uneliaasti ja nautinnollisesti turrutti ajatukseni”. Meriemistä tuli Chansonsin muusa, jonka Louÿs alkoi luonnostella Algeriassa. Kokoelman omistuskirjoitus kuuluu: ”Meriem ben Atalan muistolle”. Parin vuosisadan vaihde oli kirjallisten ja musiikillisten leikkien täyttämää: anagrammeja, sanaleikkejä, väärennöksiä ja sanaleikkejä. Louÿs keksi jopa johdannossaan kuvitteellisen tutkijan, G. Heimin, jonka nimi tarkoittaa saksaksi ”salaperäistä”. Teoksen nimi on minusta myös sanaleikki, joka viittaa rakkauden, seksin ja taiteilijuuden petollisuuteen, heikkouteen, typeryyteen, debilite (de Bilitis). Eksotiikka kuului myös fin de siècle -ajan tapoihin: ajatelkaa Delibesin Lakmén (1883) orientalismia, Ravelin Sheherazadea (1898/1902) tai Debussyn omaa ”Pagodeja” pianosarjasta Estampes (1903). Jokainen teos nojaa koodattuihin musiikillisiin tunnusmerkkeihin, jotka viittaavat toiseuteen: epätavallisiin lyömäsoittimiin, jatkuviin ja kerroksellisiin rytmeihin sekä äänimaailman kiinalaisuuteen. Näitä äänellisiä elementtejä varten Louÿs pyysi rakasta ystäväänsä Debussya sovittamaan musiikkia runojensa tueksi. Debussy valitti, että työaika oli liian lyhyt. Silti hän oli rahan tarpeessa ja tarvitsi rahaa.