Laura Hickli - Stranger To Myself (LP)

Fakta "Maailma vain pyöri. Osuimme taas maahan – luulin kuolleeni. Kaikki muuttui hetkeksi mustaksi. Sitten yhtäkkiä pakettiauto pysähtyi. Painovoiman voimat katosivat, mutta sisälläni pyöriminen ei loppunut. Ruumiini oli paikallaan. Sisälläni kuitenkin kierin edelleen."Näin Laura Hickli kuvaa autokolaria, joka muutti hänen elämänsä ja melkein katkaisi hänen suhteensa musiikkiin. Stranger To Myself, Hicklin täyspitkä esikoisalbumi, kulkee murtumasta uudelleensyntymään.”Mitä järkeä elää, kun kaikki voidaan viedä näin nopeasti?” Hicklin suodattamattomat muistot ovat täynnä pelkoa, järkytystä ja selviytyjän syyllisyyttä. Ne nousevat esiin albumin synkimmissä kohdissa ja antavat sille raakaa, suojatonta haavoittuvuutta. Vuoden 2023 Yhdysvaltain-kiertueella Hicklin pakettiauto luisui jäällä tieltä, pyörähti 180 astetta vastaantulevan liikenteen eteen, lensi taaksepäin moottoritieltä ja vieri kolme kertaa alas 50 jalan mäkeä. Mäkeä vieriessään Hickli tunsi kaiken hidastuvan. Hän näki tavaroidensa nousevan ympärillään, leijuvan oudossa liikkumattomuudessa, ja aika venyi elämän ja kuoleman väliin. Kaikki kesti vain kaksikymmentäneljä sekuntia. Vakavia vammoja ei tullut, mutta Hickli oli kivuliaasti järkyttynyt. Seuraavina kuukausina musiikin kirjoittaminen purki sen, minkä hänen ruumiinsa oli selvinnyt, mutta mieli ei pystynyt hyväksymään.Stranger To Myself on äänimaailmallinen matka kohti paranemista. Musiikilla on Hicklille valtavan suuri merkitys: sen kautta hän käsittelee, luo yhteyksiä ja selviytyy. Albumilla hän kohtaa surun, pelon ja dissosiaation matkallaan kohti hyväksyntää ja kasvua. Kaksi tunnetilaa kulkee läpi koko levyn: kappaleet, jotka juurtuvat menetykseen ja tuskaan, ja toiset, jotka varovasti kuvittelevat tulevaisuuden selviytymisen ulkopuolella. Nämä vastakkaiset sävyt elävät rinnakkain ja luovat levottoman tunnemaailman, joka heijastaa traumaa ja toipumista. Tämän pimeyden ja epätoivon keskellä syttyy valo. Stranger To Myself on tunteellisesti myrskyisä kokemus: meditatiivinen pohdinta välitilassa, joka lopulta huipentuu äänen kulminaatioon. Karu, raaka soitanta kaikuu läpi levyn, ja intensiteetti karkottaa sekunteja aiemmin vallinneen rauhan. Syntyneet kappaleet eivät ole kauniita, kiillotettuja heijastuksia. Ne ovat häiritseviä ja tuskallisen inhimillisiä. Toipumisella ei ole selvää päätepistettä, mutta luominen on tuonut hänelle yhteyden, ja nyt Hickli tuntee olevansa vähemmän yksin.