Luigi Boccherini - Complete Violin Sonatas, Vol. 2

Fakta Luigi Boccherini sävelsi vain yhden sonaattisarjan, op. 5, nimenomaan viululle ja pianolle. Hänen kaupallinen suosionsa ja taiteellinen maineensa tuolloin, säveltäjänä, jota mainittiin samassa hengenvedossa Mozartin ja Haydnin kanssa, kannustivat kustantajia tilaamaan muiden teosten sovituksia. Tällaisiin sovituksiin kuuluu tämä sonaattikokoelma, joka julkaistiin Lontoossa vuonna 1780. Sovittajana oli Thomas Billington, mutta teos on hyväksytty Boccherinin teosluetteloon nimellä G34–39. Igor Ruhadze ja Alexandra Nepomnyashchaya ovat tehneet tästä sarjasta ensimmäisen täydellisen levytyksen. Se on jatkoa heidän vuonna 2023 Brilliant Classicsilta julkaistulle 5CD-sonaattisarjalleen (96612). ”Odotan jatkoa innolla!”, Diapason päätti arvionsa kyseisestä sarjasta ja kehui molempien taiteilijoiden tyylikästä musisointia ja autenttisuutta. Arvioija huomautti, että verrattuna levyllä kilpaileviin tulkintoihin ”viettelevyys on näyttävämpää, kontrastit korostetumpia, aistillisuus ja tunne ylitsevuotavampia.” Kuten Rudolf Raschin kirjasessa todetaan, nykyään saatamme pitää alkuperäisteoksia parempina kuin sovituksia. 1700-luvulla tällaista mieltymystä ei tunnettu. Sovituksia ei kukaan katsonut ylenkatseellisesti. Ne tekivät säveltäjän musiikin saavutettavaksi niille, jotka eivät voineet esittää sitä alkuperäisessä muodossaan. Ystäväpiirin musisointiin ei ollut juuri helpommin saatavilla olevaa muotoa kuin viulusonaatti, jossa piano hoiti suuren osan alkuperäisteoksen harmoniasta ja pääsävelmä oli annettu viululle. Näiden viulusonaattien lisäksi Thomas Billington sovitti Corellin concerti grosso -teoksia sooloclavierille ja sävelsi paljon omaa musiikkia. Näissä sonaateissa hän ammensi Boccherinin trioista op. 4 ja op. 6, kvartetoista op. 8 ja kvintetoista op. 10. Joka tapauksessa hän seurasi Boccherinin itsensä esimerkkiä, sillä tämä teki useita vastaavia sovituksia. Kuten aina Boccherinin kohdalla, viehättäviä melodioita ja iloisen galanttia sävellystaidetta on runsaasti, ja ne asettuvat vastakkain hitaiden osien lyyrisen kauneuden kanssa. Luigi Boccherini syntyi 19. helmikuuta 1743 Toscanan Lucca-nimisessä italialaisessa kaupungissa. Hänen isänsä Leopoldo Boccherini oli sellisti ja kontrabasisti. Nuori Luigi sai ensimmäiset musiikkitunnit isältään sekä Lucchan Seminario di San Giovannissa. Hänen soittimestaan tuli sello. Kymmenvuotiaana hän oli ilmeisesti jo niin taitava, että isä lähetti hänet vuoden 1753 lopussa Roomaan jatko-opintoihin. Hän viipyi siellä mahdollisesti vuoteen 1756 asti. Lyhyttä jaksoa Wienissä noin vuonna 1760 lukuun ottamatta hän oli Luccassa, kunnes lähti Pariisiin, ehkä tuon ajan merkittävimpään musiikkikeskukseen, keväällä 1768. Myöhemmin samana vuonna hän muutti Espanjaan, jossa hän asui loppuelämänsä kuolemaansa 28. toukokuuta 1805 asti. Tämä uusi levytys on täydellisten viulusonaattien toinen osa. Näissä teoksissa piano on sooloviulun rinnalla merkittävässä roolissa. Kriitikot ovat kiitelleet viulisti Igor Ruhadzea ja pianisti Alexandra Nepomnyashchayaa: ”Varhaismusiikin maailma tarvitsee lisää sellaisia esittäjiä kuin Igor Ruhadze… Tämä on yksi taitavimmista historiallisesti tietoisista viulunsoitoista, joita olen pitkään aikaan kuullut.” Fanfare (Geminiani, 96524). ”Nepomnyashchaya antaa oppitunnin siitä, miten sonaatin bassolinjat voi toteuttaa. Hänen säestyksensä on rakenteeltaan ja yksityiskohdiltaan vaihtelevaa, ja se tasapainottaa oikean käden vastamelodioita ja arpeggioitua sointukylvyistä äänimaisemaa sekä raskaita lohkosointuja kadensseissa. Kuten Ruhadze, hän on barokkityylin ja -käytännön täydellinen asiantuntija.” ”Nämä muusikot esittävät vahvan perustelun viulun ja clavierin duolle taiteellisena välineenä. Suositellaan lämpimästi sekä musiikin itsensä että omistautuneiden, jännittävien esitysten vuoksi.” Fanfare (Locatelli, 94376).