Mascagni - L'apoteosi Della Cicogna (2CD)

Fakta Passiivisena Il Piccolo Maratin (1921) jälkeen Mascagni esitti 23. maaliskuuta 1932 uudelleen Pinottan, jonka hän oli muokannut kantaatistaan In Filanda. Kirjoittajan muutokset vuonna 1932 olivat epäilemättä merkittäviä: Zeffirien pieni kuoro, joka lyhyen johdannon jälkeen ilmoittaa idyllin alun, osoittaa harmonista levottomuutta, jota tuskin voisi kuvitella kaksikymmenvuotiaalta Mascagnilta. Sama pätee finaalin epätavalliseen efektiin, jossa kaksi ääntä kuiskaa hiipuvan ”T'amo”-sanan orkesterin hiljaisuudessa. Lisäksi rikas soitinyhtye on paljon laajempi kuin kantaatissa suunniteltu. Laulua sisältävää sinfonista runoa A Giacomo Leopardi varten Mascagni seurasi Lisztin, Smetanan ja Straussin suuria esimerkkejä: runon inspiraatio ei tule ainoastaan sopraanon laulamista muutamista säkeistä; laajemmat katkelmat, jotka on lainattu partituurin alussa, antavat ilmaisulliset vihjeet orkesterin väliosille, jotka toimivat ”siltoina” eri jaksojen välillä. Voisi siis sanoa, että tämä A Giacomo Leopardi ei ole kantaatti, vaan puhdas sinfoninen runo, jossa silloin tällöin nousee esiin muutama laulettava jakso. Zanettoa voi pitää ”pienenä” oopperana, ei lyhyen kestonsa, orkesterin vaskisoittimettomuuden tai kahden henkilön (sopraano ja mezzosopraano en travesti) vuoksi, vaan sen selvästi lyyrisen tyylin ja perustavanlaatuisen toiminnan puutteen vuoksi: näytös on vain pitkä kohtaaminen ja keskustelu renessanssin Firenzessä nuoren minstrelin ja Silvian välillä, rikkaan ja kyllästyneen naisen, joka vastaa pojan rakkauteen mutta joka kurtisaanina ei voi sallia itselleen tällaista tunnetta ja joutuu hylkäämään nuoren pojan.