Sin Fang - Sad Party (LP)

Fakta LP-versio. Sisältää painetun sisäpussin ja latauskoodin. Yhteistyön jälkeen Sóleyn ja múmin Örvar Smárasonin kanssa vuoden 2018 albumilla Team Dreams (MORR 150CD/LP) Sad Party näyttää, että Sindri Sigfússon ottaa jälleen ohjat omiin käsiinsä. Kiihkeiden ja enimmäkseen improvisoitujen jammailusessioiden tuloksena yhdeksän popkappaletta ovat yhtä makeita kuin katkeria, kuten nimi antaa ymmärtää. Ne liikkuvat Sin Fangin tunnetun taidon, tarttuvien melodioiden, rikkaiden äänimaisemien ja edistyneen musiikillisen kokeilevuuden välillä. Psykedeelinen ja melankolinen yhtä aikaa levy kokoaa Sigfússonin monet musiikilliset puolet yhtenäiseksi ja vastustamattomaksi virraksi. Sigfússon äänitti Sad Partyn yksin kolmen viikon aikana vanhassa puisessa studiossa Reykjavíkin keskustassa. Studio suljettiin lopullisesti, kuten monet islantilaiset tilat viime aikoina, nousseiden vuokrien takia. ”Siinä oli upea näkymä, mitä useimmilla musiikkistudioilla ei ole”, Sigfússon sanoo paikasta, jossa hän oli viime vuosina viettänyt niin paljon aikaa äänittäen, juoden ja pingistä pelaten. Nyt hän sulkeutui sinne kolmeksi viikoksi järjestääkseen vielä yhden viimeisen Sad Partyn. Tavoitteena oli musiikki, joka ei ole ”liian nopeaa eikä liian hidasta, liian kovaa eikä liian hiljaista”. Laulunsanoituksissa laulunkirjoittaja noudatti radikaalia tajunnanvirtatapaa. Alkaen rehevistä ja lämpimistä drooneista avausraita ”Planet Arfth” luo tunnelman Sin Fangin viidennelle sooloalbumille täydellisesti. Tämä on hyvästi, taustalla kuuluvat sanattomat laulut näyttävät sanovan, mutta teemme siitä parhaan mahdollisen, vastaa hidas hip-hop-groove, joka nousee keskiöön raidan puolivälissä. Pian hitaat ja funkyt dreampop-äänet (”Hollow”) antavat tilaa Sad Partyn hitaasti kiihtyvälle menolle, jossa on monimutkaisesti rakennettuja rytmejä (”No Summer”), pianovetoista power popia (”Smother”) ja jopa IDM-vaikutteista elektronista musiikkia (”Goldenboy Is Sleeping”). Sitten toinen puolisko tekee kuuluviin hyvästelyyn kuuluvan surumielisyyden. Katkera seuraa makeaa. Upean psykedeelisen helmen (”Happiness”) jälkeen tulevat utuinen keskitempoinen rockballadi (”Never Who I Wanna Be”) ja hohtava downbeat-kappale, joka tuo esiin Sigfússonin taidot kokeellisen elektronisen musiikin tuottajana (”Cloudjuice”). ”Constellation” toimii täydellisenä albumin koodana. Vedenalaisella lo-fi-estetiikallaan ja psykoaktiivisilla ominaisuuksillaan se päättää albumin juuri sopivalla hymnimäisellä moniselitteisyydellä. Kippis vanhoille paikoille, uusille alkuille ja ennen kaikkea Sin Fangille!