The Soundcarriers - Through Other Reflections

Fakta On heti selvää jo albumin ensimmäisistä taktista, että kyseessä on The Soundcarriers ja että tämä bändi voi kuulostaa vain itseltään. Viides studioalbumi Through Other Reflection kuulostaa kuin kaiku kaikesta. Lumoavat duetot folk-henkisten laulajien Leonore Wheatleyn ja Dorian Conwayn välillä, Paul Isherwoodin tarkat bassolinjat ja hänen säveltäjätoverinsa Adam Cannin notkea, jazzahtava, Hal Blaine -henkinen rumpukomppi. Keijumaiset huilut, 60-luvun garagekitarat ja urkuäänet, jotka on lainattu exotica-musiikin arkistoista. Soundcarriers muistuttaa kaikkein arvostetuimpien ja esoteerisimpien 1960-luvun kolkkien uudelleen löytämistä. Kaikki on koottu, vääristetty ja taitettu kvartetin taitavan moderniin kulttuurilinssiin. Tropicalia, lähi-idän psykedeelinen jazz/funk, Nino Nardinin ranskalaisen kirjastomusiikin äänimaailma ja monet muut hämärät, rehevät vaikutteet kulkevat albumilla mukana. Through Other Reflection tarjoaa jälleen yhden äänimaailman seikkailun brittiläisen psykedelian ainutlaatuisimmista ja tunnistettavimmista äänistä. Albumin Wilds (2022) jälkeen oli odotettava kahdeksan vuotta, mutta jatko-osa tuli onneksi nyt huomattavasti nopeammin. Monin tavoin tämä tuntuu Wildsin seuralaiselta. Bändi nauhoitti taas Nottinghamin varastostudiossaan, ja Through Other Reflection säilyttää saman orgaanisen hehkun. Mukana on kaikki intohimo ja epätäydellisyys tiiviisti soittavalta yhtyeeltä, joka jammailee elävät, hengittävät poptaidehelmet kuin suoraan vinyylille. Through... on kuitenkin vähemmän täynnä jyrkkiä poppikoukkuja kuin edeltäjänsä, ja musiikille on annettu enemmän tilaa hengittää, venyä ja vaeltaa tutkimattomammille alueille. Kiiltävä psykepop-kappaleissa ”The City Was” ja ”Already Over” jatkaa varmasti siitä, mihin edellinen jäi. Albumin toisesta raidasta ”Always” matka muuttuu vähän ennalta arvaamattomammaksi. Savuinen Procol Harum -henkinen ja ranskalaisen psykedelian urkuballadi kääntyy omasta tahdostaan kohti kummallista garagetrancea, joka viipyy, kiertää ja hypnotisoi, käy yhä oudommaksi ja etääntyy yhä kauemmas alkuperäisestä lähtökohdastaan. Lähes jokaisella Through Other Reflections -kappaleella on se ruumiista irtautumisen hetki, jolloin bändi asettuu notkeaan, lysergiseen grooveen, menettää otteensa ajasta ja todellisuudesta ja sulaa nestemäiseen, sokeaan euforiaan. Levyllä on jaksoja, jotka tuntuvat enemmän rituaaleilta kuin kappaleilta. Ne rakentuvat yhden hypnoottisen rytmin varaan, joka vetää kaiken alleen kuin pyörteen keskusta. Otetaan esimerkiksi ”What We Found” -kappaleen loppu, joka kuulostaa kummituksen marssilta psykedeelisten nummien yli, tai ”Feel The Way”, jossa yksi ketterä rumpuloop nousee ja nousee ja käy yhä kiireellisemmäksi ja jännittävämmäksi hektisten cembalojen ja rahisevien huilujen alla.