Tiny Ruins - Ceremony (LP)

Fakta Tiny Ruins, Uuden-Seelannin muusikon Hollie Fullbrookin projekti, palaa neljännellä albumillaan Ceremony, joka ilmestyy Ba Da Bing Recordsilta. Albumi seuraa vuoden 2019 menestynyttä Olympic Girlsiä ja pureutuu siihen, mitä ihmisenä olemisen vanhat ja sameat arvoitukset oikeastaan tarkoittavat, ja joskus se melkein hukkuu niihin. Silti nämä laulut näyttävät, miten voimaa voi löytää uimalla pois haaksirikosta, painautumalla lietteen läpi ja nousemalla pinnalle uuteen aamuun, uuteen mahdollisuuteen. Ceremony vyöryy sisään kuin voimakas vuorovesi ja vie kuulijan mukanaan. Kappaleet ovat saagan ”lukuja”, jotka sijoittuvat Tamaki Makaurau (eli Aucklandin) Manukaun lahden rannoille. Paikalliset kutsuvat sitä nimellä ”Old Murky”, ja sen länsireunalla, Waitakere-vuorten kupeessa, asuu Fullbrook. Lahti on paikoin petollinen ja usein saastunut vesistö, mutta sen monista rauhallisista lahdelmista löytyvät vuorovesiset tasangot, simpukat ja linnut. ”Se on kaunis mutta myös mutainen, likainen ja laiminlyöty. Siinä kohtaavat luonto ja ihmiskunta todella”, Hollie sanoo. Albumin kappaleet alkoivat muotoutua, kun hän tutki myrskyisää maisemaa jalan kahden koiransa kanssa. Asiat, jotka Fullbrookia siellä kosketti, näkyvät kautta Ceremonyn kuin luonnontutkijan leikekirjan valaisevina merkintöinä (kansitaiteen on tehnyt Christiane Shortal). Kierrettyään Olympic Girlsiä kahdeksantoista kuukautta sekä soolona että pitkäaikaisen bändinsä kanssa, johon kuuluvat Cass Basil (basso), Alex Freer (rummut) ja Tom Healy (sähkökitara, tuottaja), Fullbrook palasi kotiin Little Muddy Creekin rannalle uupuneena, kun maailmanlaajuinen pandemia uhkasi. Kappaleet, joista tuli Ceremony, olivat alun perin muistiinpanotiedostoina, ”rosoisina runoina”, sanoina, jotka hän oli kirjoittanut aiemmin syvän henkilökohtaisen menetyksen aikana, sanoina ”vaikeasta paikasta”, jota hän oli oppinut välttelemään. Kun lukitusrajoitukset alkoivat hellittää, Fullbrook meni asumaan vanhaan junavaunuun Raglanin kaupunkiin ja vietti useita päiviä takoen näistä kovista sanoista kappaleita. Bändikavereidensa intuitiivinen yhteispeli ohjasi näitä varhaisia demoja toiseen suuntaan, kohti nokkelia ja usein iloisia sovituksia, jotka asettavat Fullbrookin kovat laulut autuaan lämpimälle äänipohjalle, joka pysyy vakaana kuin musiikillinen luottamuslanka.