Werner Dafeldecker - Parallel Darks (LP)

Fakta Wieniläissyntyinen, Berliinissä asuva elektroakustisen musiikin mestari Werner Dafeldecker luo intensiivisen ja kauniin musique concrète -matkan levyllä Parallel Darks. Hän tarkastelee näkökulmaa, äärimmäistä subjektiivisuutta ja kaikkia aistiemme maailmoja vaivaavia haamuja. Mitkä ovat aistimisen rajat? Miten maailmaa opitaan tuntemaan, ja miten tuo kokemus jaetaan yhteisesti? Missä kohdin ymmärrämme toisiamme, ja miten lähestyä maailman aistimisen spektraalisia puolia? Nämä kysymykset ovat muokanneet Werner Dafeldeckerin lähestymistapaa hänen ensimmäisellä täysimittaisella elektroakustisella julkaisullaan. Parallel Darks piirtää erilaisen mutta toisiinsa liittyvän äänikentän, joka heijastaa intensiivistä työskentelyä, jota Dafeldecker on kehittänyt lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Hän keskittyyääniin, jotka usein jäävät kuuntelumme laidoille, ja Parallel Darks kerrostaa tiheitä tilallisia tekstuureja tiiviiksi äänikankaaksi. Dafeldecker käyttää kenttänauhoitteita, analogista syntetisaatiota ja laajennettuja soittotekniikoita. Hän yhdistää nämä lähteet saumattomasti ja luo paikoin hämärän harmonian elementtien välille, jotka muuten vaikuttaisivat epäsopivilta tai kilpailevilta. Dafeldeckerin luoma äänimaailma on samaan aikaan musiikillinen ja syvästi abstrakti. Harmonian mahdolliset elementit nousevat esiin ja vedetään sitten pois erilaisten dynaamisten väliintulojen kautta, jotka kiinnittävät korvien huomion. Mitään yhtä äänitasannetta ei ole, vaan jatkuva syveneminen, kaunis kuilu, jossa on upeaa painetta ja elintärkeää akustista pimeyttä. Kahden kappaleen levytys on tehty vuosina 2018 ja 2019, ja molemmat kappaleet pohtivat äänten kykyä olla haamu. Parallel Darks käyttää ääniä havaitsemisen aivan rajalla, ja ne viittaavat levottomiin akustisiin tiloihin ja kummitteleviin alueisiin, joissa arjen kuuntelun säännöt on hylättävä. Näillä alueilla Dafeldecker rakentaa huolellisesti piilossa olevia äänisuhteita, jotka vaativat kuuntelijalta intensiivistä keskittymistä. ”Se vertaa musiikkia ja todellisuutta. Musiikki toimii tarkkailijana: musiikki tarkkailee todellisuutta. Juuri tämän lähestymistavan rajat saavat meidät ymmärtämään jotain havaintovälineestä itsestään. Musiikki, kulttuurisesti luotu, muuttuu näin metaforaksi havainnolle. Havainto, joka ei millään tavalla voi tehdä oikeutta sille, mitä on havaittu, ja tässä epäonnistumisessaan voi kertoa meille sitä enemmän havaintomme rajoista ja siitä prosessista, jossa todellisuus luodaan havainnossa.” – Peter Ablinger