Herbie Hancock - Jammin' with Herbie (2LP, Limited Edition, Värivinyyli, Violetti)

Fakta Hancock aloitti uransa trumpetisti Donald Byrdin yhtyeessä. Hän äänitti ensimmäisen soololevynsä Takin' Off Blue Note Records -levy-yhtiölle vuonna 1962. ”Watermelon Man” (Takin' Offilta) toi Mongo Santamaríalle hitin, mutta Hancockille tärkeämpää oli, että Takin' Off herätti Miles Davisin huomion. Davis kokosi tuolloin uutta bändiä. Hancockin esitteli Davisille nuori rumpali Tony Williams, uuden bändin jäsen. Hancock sai huomiota, kun hän liittyi toukokuussa 1963 Davisin Second Great Quintetiin. Davis etsi Hancockin itse, sillä hän piti tätä yhtenä jazzin lupaavimmista lahjakkuuksista. Davisin koostama rytmiryhmä oli nuori mutta tehokas: basisti Ron Carter, 17-vuotias rumpali Williams ja Hancock pianossa. George Coleman ja Sam Rivers kokeilivat saksofonin paikkaa vuorollaan, ja kvintetti loksahti kohdalleen, kun tenorisaksofonissa soitti Wayne Shorter. Tätä kvintettiä pidetään usein yhtenä parhaista jazz-yhtyeistä. Davisin bändissä ollessaan Hancock ehti äänittää kymmeniä sessioita Blue Note -levymerkille sekä omalla nimellään että muiden muusikoiden sessiomuusikkona. Hancock äänitti myös useita vähemmän tunnettuja mutta kriitikoiden ylistämiä levyjä suuremmilla kokoonpanoilla: My Point of View (1963), Speak Like a Child (1968) ja The Prisoner (1969). Näillä levyillä soitettiin perinteisen jazzsoittimiston lisäksi flygelhornia, altofluttua ja bassotrombonia. Vuoden 1963 Inventions and Dimensions oli lähes kokonaan improvisoitu levy, jolla Hancockin lisäksi soittivat basisti Paul Chambers sekä kaksi latinopercussionistia, Willie Bobo ja Osvaldo ”Chihuahua” Martinez. Tänä aikana Hancock sävelsi myös Michelangelo Antonionin elokuvan Blowup (1966) musiikin, ensimmäisen monista elokuvasoundtrackeista, joita hän uransa aikana äänitti. Elokuvasoundtrackien lisäksi Hancock äänitti useita musiikkiteemoja amerikkalaisiin televisiomainoksiin. Mainostettuja tuotteita olivat muun muassa Pillsburyn Space Food Sticks, Standard Oil, Tab Diet Cola ja Virginia Slims -savukkeet. Hancock kirjoitti, sovitti ja johti myös vakoojateemaisen kappaleen F. William Freen Silva Thins -savukemainossarjaan. Hancock piti kappaleesta niin paljon, että halusi äänittää sen laulun. Mainostoimisto ei kuitenkaan antanut lupaa. Hän kirjoitti harmonian, tempon ja sävyn uudelleen ja äänitti kappaleen nimellä ”He Who Lives in Fear” levylle The Prisoner (1969). Davis oli alkanut sisällyttää rock- ja popmusiikin elementtejä äänityksiinsä jo ennen kuin Hancock lähti bändistä. Pianisti Hancock aloitti alkuvastahakoisuuden jälkeen myös sähkökosketinsoittimien soittamisen, mukaan lukien Fender Rhodes -sähköpianon, Davisin vaatimuksesta. Hancock sopeutui nopeasti uusiin elektronisiin kosketinsoittimiin, ja ne osoittautuivat tärkeiksi hänen tulevalle taiteelliselle työlleen. Hancock erotettiin Davisin bändistä, koska hän oli palannut myöhässä hääluomaltaan Brasiliasta. Kesällä 1968 Hancock perusti oman sekstettinsä. Vaikka Davis lakkautti pian kvintettinsä etsiäkseen uutta soundia, Hancock jatkoi lähdöstään huolimatta Davisin levyillä seuraavina vuosina. Mukana olivat muun muassa In a Silent Way, A Tribute to Jack Johnson ja On the Corner. Hancock lähti Blue Notesta vuonna 1969 ja siirtyi Warner Bros. Records -levy-yhtiölle. Vuonna 1969 Hancock sävelsi Bill Cosbyn animaatioerikoisohjelman Hey, Hey, Hey, It's Fat Albert musiikin. Soundtrackin musiikki julkaistiin myöhemmin albumilla Fat Albert Rotunda (1969), joka oli R&B-vaikutteinen levy vahvoilla jazzsävyillä. Hancock kiinnostui elektronisista soittimista. Tämä kiinnostus huipentui Davisin Bitches Brew -levyn (1970) vaikutuksesta sarjaksi albumeita, joilla elektronisia soittimia yhdistettiin akustisiin. Tämä kokoelma on koottu noilta 1960-luvun albumeilta ja singleiltä. Rajoitettu marmorivinyylieditio, 50 albumia.