Herbie Hancock - Jammin' with Herbie (2LP, Värivinyyli, Remasteroitu, Violetti)

Fakta Hancock aloitti uransa trumpetisti Donald Byrdin yhtyeessä. Hän äänitti ensimmäisen soololevynsä Takin' Off Blue Note Recordsille vuonna 1962. ”Watermelon Man” (levyltä Takin' Off) toi Mongo Santamaríalle hitin, mutta Hancockille tärkeämpää oli, että Takin' Off herätti Miles Davisin huomion. Davis kokoasi tuolloin uutta yhtyettä. Nuori rumpali Tony Williams, uuden yhtyeen jäsen, esitteli Hancockin Davisille.Hancock sai paljon huomiota, kun hän liittyi Davisin Second Great Quintetiin toukokuussa 1963. Davis etsi Hancockin itse, sillä hän piti tätä yhtenä jazzin lupaavimmista lahjakkuuksista. Davisin koostama rytmiryhmä oli nuori mutta tehokas: siihen kuuluivat basisti Ron Carter, 17-vuotias rumpali Williams ja Hancock pianossa. George Coleman ja Sam Rivers kokeilivat saksofonin paikkaa vuorollaan, kunnes kvintetti loksahti kohdalleen tenorisaksofonisti Wayne Shorterin kanssa. Tätä kvintettiä pidetään usein yhtenä parhaista jazzyhtyeistä koskaan. Davisin bändissä ollessaan Hancock ehti äänittää Blue Note -levy-yhtiölle kymmeniä sessioita, sekä omalla nimellään että muiden muusikoiden sessiomuusikkona.Hancock äänitti myös useita vähemmän tunnettuja mutta kriitikoiden ylistämiä levyjä suuremmilla yhtyeillä: My Point of View (1963), Speak Like a Child (1968) ja The Prisoner (1969). Näillä levyillä kuultiin perinteisten jazzsoittimien lisäksi flygelhornia, altofluttua ja bassotrombonia. Vuoden 1963 Inventions and Dimensions oli lähes kokonaan improvisoitu levy, jolla Hancockin lisäksi soittivat basisti Paul Chambers sekä kaksi latinalaisamerikkalaista lyömäsoittajaa, Willie Bobo ja Osvaldo ”Chihuahua” Martinez.Tuona aikana Hancock sävelsi myös Michelangelo Antonionin elokuvan Blowup (1966) musiikin. Se oli ensimmäinen monista elokuvamusiikeista, joita hän uransa aikana äänitti. Elokuvamusiikkien lisäksi Hancock äänitti useita teemoja amerikkalaisiin televisiomainoksiin, esimerkiksi tunnettujen tuotteiden, kuten Pillsburyn Space Food Sticksin, Standard Oilin, Tab Diet Colan ja Virginia Slims -savukkeiden mainoksiin. Hancock kirjoitti, sovitti ja johti myös vakoojateemaisen kappaleen F. William Freen Silva Thins -savukemainoksiin. Hancock piti kappaleesta niin paljon, että halusi äänittää sen lauluna, mutta mainostoimisto ei sallinut sitä. Hän muokkasi harmonian, tempon ja sävyn uusiksi ja äänitti kappaleen nimellä ”He Who Lives in Fear” levyltä The Prisoner (1969).Davis oli alkanut sisällyttää äänityksiinsä rockin ja populaarimusiikin elementtejä jo Hancockin bändikauden loppupuolella. Aluksi pianisti Hancock oli varovainen, mutta hän alkoi kuitenkin soittaa myös sähkökosketinsoittimia, muun muassa Fender Rhodes -sähköpianoa, Davisin vaatimuksesta. Hancock sopeutui nopeasti uusiin elektronisiin kosketinsoittimiin, ja niistä tuli tärkeitä hänen myöhemmälle taiteelliselle työlleen.Hancock erotettiin Davisin bändistä tekosyyllä, että hän oli palannut myöhään Brasilian häämatkalta. Kesällä 1968 Hancock perusti oman sekstettinsä. Vaikka Davis hajotti pian kvintettinsä etsiäkseen uutta soundia, Hancock jatkoi lähdettyään bändistä Davisin levyillä vielä muutaman vuoden ajan. Hän esiintyi muun muassa levyillä In a Silent Way, A Tribute to Jack Johnson ja On the Corner. Hancock lähti Blue Notesta vuonna 1969 ja solmi sopimuksen Warner Bros. Recordsin kanssa. Vuonna 1969 hän sävelsi Bill Cosbyn animoidun prime time -televisio-ohjelman Hey, Hey, Hey, It's Fat Albert musiikit. Osa musiikista julkaistiin myöhemmin levyllä Fat Albert Rotunda (1969), joka oli R&B-vaikutteinen albumi, jossa oli vahvoja jazzsävyjä.Hancock kiehtoutui elektronisista soittimista. Tämä kiinnostus, jota Davisin Bitches Brew (1970) vahvasti vaikutti, huipentui sarjaan albumeita, joilla elektronisia soittimia yhdistettiin akustisiin. Tämä kokoelma on poimittu noilta 1960-luvun albumeilta ja singleiltä.